Sunilan aamukävelyllä suojellaan luontoa

​Sotekilla otettiin varaslähtö Maailman ympäristöpäivään ja Suomi 100 -tempaukseen.

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi järjestetty Roskakävely-tempaus järjestettiin Maailman ympäristöpäivänä maanantaina 5. kesäkuuta. Tapahtuman tarkoituksena oli haastaa yritykset henkilökuntineen yhteiseen keskellä työpäivää tapahtuvaan lyhyeen kävelyhetkeen, jonka aikana poimitaan kulkiessa roskia reitiltä ja viedään ne lähimpään roska-astiaan.

Sotek-säätiön Sunilan yksikössä otettiin varaslähtö tapahtumaan jo perjantaiaamuna 2. kesäkuuta, kun Sunilan asiakkaista Patrik ja Emma osallistuivat Eeva Pyyhtisen ohjaamana roskien keräämiseen aamukävelyn ohessa Valliniemenkadulla Kotkan Sunilassa. Pyyhtisen mukaan kyse ei kuitenkaan ole pelkästä tempaukseen osallistumisesta.

– Roskienkeräys on meidän uusi toiminta, jota ulkotyöryhmä tekee kerran viikossa. Nyt kesällä alkaa myös lehmusten verojen poistaminen Sunilantiellä.

Vaikka kadunvarret olivat suhteellisen siistit, löytyi roskia kerättäväksi jonkin verran. Patrikin ja Emman mielestä idea roskien keräämisestä on erinomainen.

– Tämähän on ihan älyttömän mukavaa! Tällaista pitäisi tehdä useamminkin.
 

Uutisarkisto