Goodwill®-palvelujohtaja Jukka-Pekka Keronen avaa asiantuntijablogikirjoituksessaan pikamuoti-ilmiötä, siihen liittyviä ongelmia ja Goodwillin suhtautumista pikamuotiin.
Suomen Goodwilliin oltiin jokin aika sitten yhteydessä ja kysyttiin, mikä on meidän suhtautumisemme pikamuotiin ja mitä ajattelemme siitä? Suomessa on toimijoita, jotka ovat linjanneet asiaa ja muodostaneet siitä mielipiteitä ja toimintaperiaatteita.
Ensinnäkin, mitä tarkoitetaan pikamuodilla? Yleisesti pikamuotina pidetään nopeasti ja halvalla tuotettuja vaatteita ja asusteita, jotka ovat kiinni kyseisen ajankohdan trendeissä. Pikamuodin ja pikamuotitalojen liikeideana on tuottaa tunnistettuun asiakaskysyntään vastaavia tuotteita hyvin edullisesti. Halpa hankintahinta saadaan aikaan suurilla volyymeilla ja alhaisilla tuotantokustannuksilla, hyvin yksinkertaista tuotantotalouden logiikkaa, jota on sovellettu läpi teollisen historian.
Mikä tästä ilmiöstä tekee tässä ajassa niin ongelmallista? Mielestäni syyttävää sormea ei voida kohdistaa johonkin tiettyyn tekijään, vaan ongelma on monitahoinen. Pikamuotiin liittyvä liiketoimintamalli luo vaatimuksen äärimmäisen tehokkaalle tuotannolle ja sitä kautta pitkälle minimoiduille kustannuksille. Kun otetaan kustannusten juustohöylä käteen ja karsitaan kustannuksia oikein kunnolla, joudutaan tilanteeseen, jossa täytyy tinkiä työntekijöiden eduista ja oikeuksista sekä teknisestä laadusta. Työoikeuksien rajoittaminen ja huonolaatuiset materiaalit luovat ongelmia.
Ostajan näkökulmasta halpatuottajat tarjoavat monelle tilaisuuden tuntea itsensä hyvin toimeentulevaksi ja hankkia näköiskappaleita muodin etunenästä. Ostaminen tuottaa tutkitusti myös hyvänolontunnetta, mutta se kestää valitettavan lyhyen ajan. Huom! Hyvän tekeminen toisille tuottaa samaa hyvää oloa, mutta kestää huomattavasti pidempään – pidä siis huolta! Hyvänolontunteeseen liittyy myös se, että sitä halutaan usein lisää ja tämä voi johtaa ylikulutukseen, jos hyvänolontunnetta ruokitaan ostamalla. Myös ylikulutus on ongelmallista.
Pikamuodin ostajan motivaationa voi olla myös taloudellisen hyödyn tavoittelu. Kaupassa vaatteet ovat kalliita ja verkossa halpoja. Voi tulla ajatus ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Myyntikanavana kirpputorit ovat olleet helppo väylä kokeilla tätä, ja sen vuoksi toimijat ovat rajoittaneet toimintaa. Yksityinen myyntitoiminta on omiaan lisäämään ongelmallista ylikulutusta.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Temu- ja Shein-vaatteille haluamme antaa myymälöissämme mahdollisuuden uudelleenkäyttöön. Meitä, kuten kaikkia kiertotaloustoimijoita, ohjaa tässä myös jätelain ensisijaisuusjärjestys, jonka mukaan uudelleenkäyttö on aina mahdollisuuksien salliessa ensisijainen toimenpide myös pikamuodille. Tarkastamme aina myyntiin päätyvät vaatteet. Mikäli kyseisten valmistajien vaatteet eivät ole myyntikelpoisia, toimitamme ne materiaalikierrätykseen.
Huomionarvoista on, että kyseisten valmistajien vaatteita päätyy lahjoituksena meille hyvin pieniä määriä, emmekä hanki pikamuotia myyntitarkoituksessa ulkomailta. Pikamuoti on ilmiönä varsin tuore sekä tuotteiden laatu heikko, minkä vuoksi ne vaurioituvat herkemmin käytössä ja päätyvät helpommin jätteeksi kuin kierrätykseen. On myös tavallista, että vaatteet saapuvat kierrätysmyymälöihin muutamien vuosien viiveellä, joten odottelemme ilmiön rantautumista meille 2030-luvulla. Siihen asti suosittelen tekemään vastuullisia kierrätysvalintoja ja pitämään huolta heistä, jotka huolenpitoa tarvitsevat.
Jukka-Pekka Keronen
Palvelujohtaja / Goodwill®-palvelualue
Sotek-säätiö sr
Jutun kuvat on luotu tekoälyllä.