Ajankohtaista

Polkuja, pitkiäkin

Polkuja, pitkiäkin

Välimeren tuuli puhaltaa viilentäen aavikkoauringon ahavoittamia kasvoja. Jalkoja särkee, on nälkä, janottaa, uni ei ole tullut moneen yöhön. Laivan koneen hurina kaikuu korvissa. Vain pala kirjottua kangasta taskussa.

Viimeinen muisto kotikylästä. Missä olet, minne menet, kuinka tämä jatkuu. Et ymmärrä. Silti se haave, se toive paremmasta kannustaa jatkamaan matkaa.

Työt loppuivat, mieli järkkyy, sairautta, opinnot keskeytyivät, syrjäytymistä. Ompelukone on seisonut pölyn alla vuosia. Missä olen, miten minun käy? Jaksanko? Silti se haave, se toive paremmasta kannustaa jatkamaan matkaa.

Kuljemme polkuja, eri polkuja, eri puolilla maailmaa. Polut kulkevat kuitenkin eteenpäin. Ne risteävät ja kohtaavat, kulkevat samaan suuntaan rinnakkain. Kohti parempaa, vakaampaa, turvallisempaa, tavallista elämää kohti. Kenties uutta ammattia, opiskelupaikkaa kohti.

MINUN POLKUNI

Olenko minä osa tuota polkua, vain onko se peräti osa omaa polkuani? Jotain kohti olen itsekin kulkemassa. Toisten kulkijoiden vierellä, jonkin matkaa. Saaden matkaeväitä itsekin.

KEIDAS NIMELTÄ FEMMA

Olemme keitaalla. Elämän aavikon keitaalla, jossa on mahdollista pysähtyä, hiljentää vauhtia, vaihtaa suuntaa. Täällä auttavat kädet tarjoavat mahdollisuuden oppia uutta, löytää uusia asioita itsestään, uusien polkujen alkuja tai rauhoittua miettimään mitä seuraavaksi. Tällä keitaalla voi kokeilla käsityötaitoja, ajanhallintaa, sosiaalisen kanssakäymisen taitoja. Apua saa monenlaisissa asioissa. Saa eväitä, jotta jaksaa kulkea uusia polkuja kohti. Löytää itsestään uusia vahvuuksia.

Ehkä vaihtaa kokonaan polun suuntaa. Joskus on hyvä havaita, että jokin muu ala on minua varten parempi. Tuo itsensä ja taitojensa tutkiskelu on tärkeää. Siksi on hyvä, että on monipuolista tekemistä ja paikka missä voi kokeilla, vaikka kassin ompelua tai maton kutomista. Aina ei tarvitse onnistua. Onnistumiset tulevat tekemisen kautta.

Näen usein tämän erämaan yllä loistavia tähtiä, piilotettuja taitoja, jotka alkavat loistaa kirkkaina. Ihmetellen ja ihaillen katson tuota loistetta. Tiedän, ettei se sammu, kun se on kerran alkanut loistaa.

Tarvitsemme tällaista keidasta. Paikkaa, jossa voi pysähtyä miettimään asioita. Jossa voi löytää uusia taitoja itsestään. Jossa voi loistaa.

Olemme kaikki kulkijoita. Kuljemme kukin omia polkujamme, joskus polut yhtyvät hetkeksi ja saamme toisistamme voimaa jatkaa matkaa. Toisen polku on vain pidempi kuin toisen. Kuljemme kuitenkin.

Sari Hämäläinen
Työnsuunnittelija
Femma-paja

Jaa tämä julkaisu:
Jätä kommentti