Etävalmennuksella kohti koronakesää ja sen yli

Ajankohtaista

Etävalmennuksella kohti koronakesää ja sen yli

Etävalmennuksella kohti koronakesää ja sen yli

Asiakaskoordinaattori Anna-Maria Silvo pohtii blogikirjoituksessaan, miten koronakevät on vaikuttanut työntekoon ja elämään yleensä, sekä mitä uutta ja hyvääkin erikoinen tilanne on tuonut tullessaan.

Koronakevät on haastanut meitä monella tavoin. Arki on muuttunut ja kodin ulkopuolinen toiminta romahti hetkessä. Omalla kohdalla se on tarkoittanut lisääntyvää leipomista, lenkkeilyä, perunan ja herneen versojen kasvatusta ikkunalla sekä harrastustoiminnan opettelua etänä. Työssä välineet ovat muuttuneet digitaalisiksi. Kokoukset ovat siirtyneet Teamsiin – tämä on se, jonka ehdottomasti otan jatkoon. Lyhyiden etäisyyksien vuoksi tapaamiset ovat ennen toteutuneet lähes aina niin sanotusti livenä. Diginä välttyy polttoainekuluilta, siirtymiseen liittyviltä järjestelyiltä, lisäksi ruokatauolla ennen palaveria voi aivan rauhassa syödä valkosipulia.

Koronakevät on mullistanut myös valmennusmenetelmiä. Etävalmennukset ovat tuntuneet tähän asti haasteellisilta, oman mukavuusalueen ulkopuolella olevilta. Myös tietoteknisten taitojen opastuksesta on monilta valmentautujiltakin tullut aiemmin kriittistä palautetta, vai olinko sittenkin siirtänyt oman epämukavuuden tunteen eteenpäin?

Nyt kun tilanne on tämä, eikä vaihtoehtoja ole, ovat työntekijät ja valmentautujat taipuneet huimiin juttuihin. Aivan hetkessä classroomit, teamsit ynnä muut sellaiset ovat ihan arkipäivää tällaiselle melkein keski-ikäiselle valmentajallekin.

Etävalmennus ei tässä kohdin ole vielä tavoittanut kaikkia, mutta jos mutkikas elämämme jatkuu, on meillä pelivälineitä ja osaamista erilaisten ryhmätoimintojen vetämiseen etänä.

Pieni välttämättömyys voi toimia sysäyksenä uuden kokeilemiseen

Mitä etävalmennuksessa tapahtuu? Valmennus on yksilöllinen prosessi, jossa käydään tiettyjä teemoja yksilöllisin painotuksin. Viime viikkoina olen ilokseni saanut olla läsnä merkittävien oivallusten tapahtuessa, omat oivallukseni mukaan lukien. Uuden oppimisen huomaaminen, jo olemassa olevan tiedon käsittäminen tiedoksi, on asia, johon arjessa harvoin pysähdymme.

Yhteenvetoa: Jotta uskallat kokeilla jotain uutta, tarvitaan siihen joskus pieni välttämättömyys. Ihmisillä on valtavasti taitoja, joiden käyttöön he eivät saa koskaan mahdollisuutta, kun suomalaisina ei omaa osaamista kehtaa tyrkyttää. Jotta oppii löytämään jotain uutta, siihen tarvitaan tilaisuus ja jotta taidon uskaltaa ottaa käyttöön, siinä auttaa toisen luottamus, tuki ja kiireettömyys. Mokaaminen on lahja.

Joukossamme on niitä, jotka uskaltavat kokeilla huimapäisesti kaikkea ja niitä, jotka jäävät tämän huimapäisyyden jalkoihin silti ollen täysiä timantteja. Olen niin ylpeä teistä kaikista.

Teksti:
Anna-Maria Silvo
Asiakaskoordinaattori
Sotek-säätiö sr

Kuvat:
Anna-Maria Silvo

Jaa tämä julkaisu:
Jätä kommentti