Hanna harjoittelee talous- ja henkilöstöhallintoa Sotekilla

Ajankohtaista

Hanna harjoittelee talous- ja henkilöstöhallintoa Sotekilla

Hanna harjoittelee talous- ja henkilöstöhallintoa Sotekilla
Hanna Huotinen on työharjoittelussa Sotekin hallinnossa.

Hanna Huotinen opiskelee parhaillaan liiketoiminnan ammattitutkintoa Ekamissa ja hän aloitti työharjoittelun Sotekin hallinnossa huhtikuussa 2020.

–Todella hyvillä fiiliksillä tulin Sotekille työharjoitteluun. Harjoittelupaikkaa oli äärettömän vaikea saada, mutta koulusta opettaja vinkkasi, että soitapas Sotekille. Kävin sitten haastattelussa ja he totesivat, että voin tulla! Hanna nauraa.

Harjoittelu alkoi etänä ja siinä oli omat haasteensa. Tästä huolimatta harjoittelu lähti Hannan mukaan käyntiin todella hyvin ja se on vastannut hänen odotuksiaan. Hän harjoittelee talous- ja henkilöstöhallinnon töitä, ja kokee, että vaikka uudet taloushallinnon ohjelmistot ovat olleet haastavia ottaa haltuun, voi säätiön henkilökunnalta aina pyytää apua.

Etäharjoittelussa hyviäkin puolia

Koronaepidemian vuoksi Hanna tekee harjoittelua suurelta osin etänä, mikä on hidastanut opintojen etenemistä. Harjoittelu jatkuu näillä näkymin ainakin elokuun 2021 loppuun asti ja tarvittaessa pidempäänkin. Hannan mukaan osa harjoittelusta on haastava saada suoritettua ilman lähiohjausta. Se ei kuitenkaan tunnu häntä lannistavan. Tilanne on mahdollistanut myös paljon sellaista, jota ei muuten olisi välttämättä päässyt kokeilemaan, kuten erilaisten raporttien tekemisen.

–Välillä on ollut hivenen haastavaa. Mutta ainakin oppii uutta ja se on tosi kiva.

Aikaisemmalta ammatiltaan Hanna on lähihoitaja sekä yo-kauppateknikko ja tehnyt töitä yrittäjänä sekä pankkimaailmassa. Tästä taustasta on ollut hyötyä työharjoittelussa säätiöllä.

Parasta Sotekilla Hannan mielestä on ehdottomasti henkilökunta. Hän kokee, että vastaanotto säätiöllä on ollut todella hyvä ja että häntä kohdellaan tasa-arvoisesti muun henkilökunnan kanssa, samalla kunnioituksella kuin ketä tahansa työntekijää.

 –Oon kova puhumaan ja täällä voi olla rauhassa räiskyvä persoona.

 

Jaa tämä julkaisu: