Sunilan ulkoilupäivä

Ajankohtaista

Sunilan ulkoilupäivä

Sunilan ulkoilupäivä

Viime perjantaina Sunilassa vietettiin ulkoilupäivää, jossa nautittiin iloisesta tunnelmasta auringonpaisteessa. Tapahtuman vetonaula taisi monen mielestä olla Merikeinun alpakkatilalta paikalle tuodut kääpiövuohi Milli ja alpakka Sulo.

Vammaispalveluiden palvelupäällikkö Tomi Rossi kertoo idean ulkoilutapahtuman järjestämiseen lähteneen asiakkailta. 

–Asiakkaiden toiveita kuunnellaan. Sunilan päivätoiminnan asiakkailta kysytään säännöllisin väliajoin toiveita ja ideoita yhteiseen tekemiseen. Yhtenä toistuvana teemana ehdotuksissa on eläinten kanssa touhuaminen ja siksi Milli ja Sulo olivatkin asiakkaille mieluinen yllätys. Vaikka asiakkaillemme rutiinit ovat tärkeitä ja mieleisiäkin, silti silloin tällöin on myös kiva piristää asiakkaita tällaisilla tempauksilla. Ja kun korona on aiheuttanut puolentoista vuoden ajan Sunilan perinteisten tapahtumien peruuntumisia ja ulkopuolisten toimintojen poisjääntiä, niin nyt on mukava järjestää Sunilan omalle väelle virkistävä ulkoilmatapahtuma.

Yksikön esimies Tomi Ranta kertoo, että eläimillä on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia ihmisiin. 

–Sunilassa on ollut koira useaan otteeseen ohjaajan mukana ja siinä huomattu eläinten positiivinen vaikutus asiakkaisiin ihan konkreettisesti. Ja tietenkin tämän korona-ajan rasitus myös asiakkaille on ollut valtava, joten jos tämä toisi vähän iloa arkeen heille.

Sunilan päivätoiminnan asiakkaan Hannun mielestä ulkoilupäivä oli kiva yllätys.

–Kyllä tämä oli oikein kiva piristys tähän päivään, varsinkin kun sattui niin hyvä ilmakin! Meillä on täällä ollut koiriakin joskus. Kyllä se on aina kiva, kun pääsee rapsuttelemaan. Ja kohta pitää mennä syömään makkaraa!

–Minä kävin jo Tomia kiittämässä, että oli ihana, kun järjesti meille tällaisen kivan ulkoilupäivän. Kyllä se nyt on kiva, kun voidaan ulkotiloissa jotain järjestää. Koronan takia monta juttua ollaan jouduttu perumaan, mutta tämä oli kyllä kiva yllätys, Sunilan päivätoiminnan asiakas Taija kertoo.

Jaa tämä julkaisu: