Asiakkaamme Tua Lindholm kirjoittaa hienosti blogitekstissään kokemuksistaan, tunteistaan ja havainnoistaan liittyen omiin kehitysaskeliinsa, joita hän on kuntouttavan työtoiminnan aikana ottanut.
Päivät ovat monipuolisia: lahjoituksia, kokoonpanotöitä, luovia tehtäviä. Pala palalta on helpompi tehdä itse päätöksiä, luottaa itseensä, uskaltaa. Nauraa yhdessä meidän työyhteisössä, tehdä retkiä, grillata. Täällä saan tukea ja ymmärrystä, ja aikaa tehdä omaan tahtiin, ottaa omaa tilaa, olla hiljaa. Voimistun viikko viikolta ja alan uskoa, että ehkä kuitenkin paikkani työmaailmasta löytyy. Ehkä voin olla hyvä jossakin. Kiitän tätä mahdollisuutta kävellä huolettomasti töihin ja olla hyödyksi: hymyillen vastaanottaa lahjoittajan, laskea ruuveja oikean määrän laatikkoon, lukea koodeja, miettiä määriä. Kävellä turvallisesti epämukavuuksien rajoilla ja oikean hetken tullen – ylittää ne.
Då bojor stilla spricker
Dagarna är mångsidiga: donationer, monterings uppdrag, kreativa uppgifter. Bit för bit blir det enklare att själv fatta beslut, att lita på sig själv, att våga. Att skratta tillsammans i vår arbetsgemenskap, göra utflykter, grilla. Här får jag stöd och förståelse, och tid att göra i egen takt, ta rum, vara tyst. För var vecka som går blir jag starkare och börjar tro att kanske ändå min plats i arbetsvärlden hittas. Kanske jag kan vara bra på någonting. Jag tackar denna möjlighet att sorglöst gå till jobbet och vara till nytta: leende motta donationer, räkna rätt antal skruvar i en låda, ta emot en avhämtningsönskan, läsa koder, fundera på mängder. Att tryggt gå vid gränserna av vad som är bekvämt och då den rätta stunden infaller – ta steget över gränsen.
When shackles slowly wither
The days are versatile: donations, assembling, creative tasks. Piece by piece it gets easier for me to make decisions, to trust myself, to dare. To laugh together in our work community, make trips, barbeque. Here I get support and understanding, and time to do in my own pace, take place, be quiet. Week by week I grow stronger and start to believe that maybe my place in the world of work is to be found. Maybe I can be good at something. I am grateful for this opportunity to trouble-free come to work and be useful: with a smile receive donations, count the right amount of screws for a box, receive a pick-up wish, read codes, think about amounts. To safely tread on the borders of what is comfortable and when the right time has come – take the step.
Tua Lindholm