Siviilipalveluksesta työelämään

Siviilipalveluksesta työelämään

Muiden valmentautumisvaihtoehtojen ohella Goodwillissa on mahdollisuus suorittaa myös siviilipalvelus. Näin teki haminalainen Joonas Kariluoto ja pääsi heti palveluksensa jälkeen töihin.

20-vuotias Joonas Kariluoto etsi vuoden 2022 alussa siviilipalveluspaikkaa. Lähialueella vapaita paikkoja oli tarjolla niukasti. Paikka olisi auennut paikalliseen kirjastoon, kunnes Joonas kuuli Goodwill Karhulan myymälässä työskentelevältä kaveriltaan hyviä kokemuksia työpaikastaan. Joonas päätti hakea Goodwillille ja se kannatti. Huhtikuussa 2022 paikka aukesi Goodwill Haminasta, jossa hänen pääasiallinen työtehtävänsä oli tavaroiden kuljetustehtävät. Sen lisäksi työnkuvaan kuului hyllytystä, kassatyöskentelyä ja asiakaspalvelua.

 

Fyysisen työn vastapainoksi muut tehtävät olivat nimenomaan ihmiskeskeisiä. Varsinkin työkaverit jäivät Joonaksen mieleen kymmenen kuukauden siviilipalveluksen jälkeen.

 

–Paras työporukka tähän mennessä, jossa olen ollut. Vaikka oli erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä, niin oli hyvä yhdessä tekemisen meininki. Homma vaan toimi, Joonas sanoo.

 

Etukäteen Joonaksella ei ollut minkäänlaisia odotuksia työtä kohtaan, eikä hän tiennyt paljoakaan Goodwillin toiminnasta. Työ tuntui aluksi fyysisesti uuvuttavalta, sillä kuljetustehtävissä nostellaan päivittäin huonekaluja ja muita raskaita esineitä.

 

–Kunto on kasvanut tämän ansiosta.

 

Joonas kertoo, että työrytmiin totuttuaan päivät menivät nopeasti ja ongelmitta. Siviilipalvelus ei tuntunut pakkopullalta, ja töihin oli mukava tulla.

 

Tyypillisenä työpäivänään Joonas lähti heti aamusta hakemaan tavaraa asiakkailta. Haminan ja Kotkan alueiden lisäksi erilaiset kuljetustehtävät veivät myös Loviisan ja Porvoon Goodwillin toimipisteille. Iltapäivisin ohjelmassa oli hyllyttämistä ja kassatyöskentelyä.

 

Suurin yllätys hänelle kierrätysmyymälässä työskentelyssä olivat arvokkaat tavaralahjoitukset ja niiden suurehko määrä.

 

–Myymälöistä löytyy hyvää tavaraa.
 


Kohti uusia mahdollisuuksia

Joonaksen siviilipalvelus päättyi helmikuussa 2023. Palveluksensa aikana hän loi verkostoja Kymenlaakson Jätteelle, jossa hän kävi usein tavarankuljetusten yhteydessä ja tuli näin organisaatiossa tutuksi. Jäteyhtiöstä aukenikin hänelle työpaikka siviilipalveluksen päätyttyä.

 

–Olin heille tuttu, kun kävin siellä niin usein viemässä tavaraa. He tulivat kysymään suunnitelmiani ja annoin yhteystietoni, kun he kertoivat rekrytoinnista.

 

Joonas kävi tutustumiskäynnillä Kymenlaakson Jätteellä, ja työsopimus syntyi. Hän aloitti jäteasemanhoitajan pestissä maaliskuun alkupuolella ja sopimus on tehty heinäkuun loppuun.

 

–Ajateltiin, että olisi hyvä jatkumo siirtyä Goodwilliltä meille, ja toisaalta meillä on myös hyvä kokemus siviilipalvelusta suorittavista henkilöistä. Lisäksi Joonaksella vaikutti olevan hyvät arvot ja asenne kohdillaan, ja hän on sellainen realistinen ja rauhallinen kaveri, Kymenlaakson Jätteen kenttätyönjohtaja ja Joonaksen esihenkilö Joni Korhonen sanoo.

 

–On hyvä asia, että työllistyin heti sivarin jälkeen, Joonas kommentoi.

 

Joonaksen tavoitteena on myöhemmin työllistyä omalle alalle, eli automaatioasentajaksi. Tähtäimessä on mahdollisesti myös sähköalan korkeakouluopinnot nykyisen työpestin päätyttyä.

 

Goodwillillä vietetty aika oli Joonaksen mielestä kokonaisuudessaan antoisa. Hän antaa suosituksensa Goodwilliin siviilipalvelukseen aikoville.

 

–Ehdottomasti suosittelen, jos fyysinen kyky riittää. Aika menee nopeasti, hän summaa.
 

Hieno kasvutarina

Myymäläpäällikkö Tarja Niemi toimi Joonaksen esihenkilönä tämän siviilipalveluksen aikana Goodwill Haminassa. Hän näkee, että Joonas reipastui, ja hänen itseluottamuksensa, usko omaan osaamiseen sekä tekemisen varmuus lisääntyivät.

 

Palveluksen alkuvaiheessa Joonaksen työpari työllistyi muualle ja nuori mies jäi vastaamaan itsenäisesti kuljetuspuolen tehtävistä. Tämä oli omiaan kasvattamaan hänen vastuuntuntoaan ja varmuuttaan omaan tekemiseen.

 

–Joonas hoiti tosi hyvin hänelle annetut tehtävät. Hän otti hienosti vastuuta, eikä jättänyt mitään asioita puolitiehen, vaan vei kaikki aloittamansa tehtävät loppuun asti omalla rauhallisella tyylillään. Hän kasvoi palveluksen aikana sen tehtävän tasolle, jota tuli tänne tekemään ja ymmärsi laadukkaan palvelun merkityksen. Joonaksen asenne tätä työtä kohtaan oli alusta asti kunnossa. Ammatillisesti on tultu tosi pitkälle, Tarja kehuu.

 

Tarjan näkökulmasta Joonaksen vahvuuksia ovat tunnollisuus, rauhallisuus tilanteessa kuin tilanteessa, ystävällisyys ja erittäin hyvät asiakaspalvelutaidot.

 

–Hän tulee kaikkien kanssa toimeen. Työntekijänä hän on luotettava, hänellä on hirveän hyvä työmoraali ja osaa selvittää eteen tulevat haasteet. Hän on hyvä tyyppi kaikkinensa ja olen tyytyväinen tähän jaksoon. On tosi harmi, että hän lähti pois. Toivon, että hän jatkaa hyvällä ”tatsilla” tekemistä ja elämistä. Hän on niin hyvässä alussa työ- ja oman elämänsä kanssa, että toivon hänen jatkavan samaan hyvään suuntaan, Tarja sanoo.
 


 

Sotek vastaa Haminan, Karhulan, Jumalniemen ja Porvoon Goodwill®-myymälöistä sekä Loviisan Goodwill®-lahjoituspisteestä.