Te toivoitte, me vastaamme

Te toivoitte, me vastaamme

Toteutamme vuosittain tunnettuuskyselyn, johon kuka tahansa voi vastata. Selvitämme kyselyn kautta, kuinka tuttu Sotek-säätiö on ihmisille ja mitä vastaajat haluavat tietää Sotekista. Tällä nyt julkaistavalla vuosikoosteella vastaamme kyselyn tuloksissa esille nousseisiin toiveisiin.

Toiveita viestittävistä aiheista olemme keränneet myös keväällä 2024 sidosryhmillemme järjestetyissä, niin kutsutuissa verkostotapaamisissa.

 

FAKTAA

Mitä Sotek tekee?

Tarjoamme työ- ja päivätoimintayksiköissämme matalalla kynnyksellä monipuolista ja parempaa tekemistä, joka edistää työllistymistä, työ- ja toimintakykyä sekä yhteisöllisyyttä, kasvattaa osaamista ja tuo uutta sisältöä asiakkaan elämään. Asiakkaidemme tavoitteet ovat henkilökohtaisia ‒ toiselle se voi olla työpaikka ja toiselle esimerkiksi päivärytmin noudattaminen ja paremmat elämäntavat. Joka tapauksessa tavoitteena on asiakkaan elämänlaadun kohentaminen, mikä pitkällä aikavälillä säästää myös yhteiskunnan varoja esimerkiksi silloin, kun henkilö kuntoutuu työkuntoiseksi tai vältytään riippuvuuksien tuomilta haitoilta. Toiminta-alueemme on Kymenlaakso ja Itä-Uusimaa.

 

Rahoitus

Rahoitamme toimintamme tuottamalla erilaisia palveluita, kuten sosiaali- ja vammaispalveluita hyvinvointialueille, ja myymällä kierrätystuotteita kuluttajille sekä alihankinta- ja kiinteistönhoitopalveluita organisaatioille. Tuotoistamme 91,1 prosenttia muodostuu omien palveluiden ja tuotteiden myynnistä. 8,9 prosenttia kokonaistuotoista muodostuu eri hankkeillemme myönnetyistä julkisista tuista. Kehitämme toimintaamme ja palveluitamme omavaraisuuden edistämiseksi.

 

Laatutavoitteemme
Laatutavoitteemme ovat erinomainen asiakaskokemus (NPS vähintään 30) ja erinomainen työntekijäkokemus (eNPS vähintään 30). Johtomme on sitoutunut kestävään ja tunnustettuun laatutyöhön (ISO 9001).

 

Yhteiskunnallinen yritys
Olemme voittoa tavoittelematon säätiö, ja mahdollinen voitto käytetään palveluidemme kehittämiseksi asiakkaidemme hyväksi.

 


 

HENKILÖTARINA


Kassatyöskentelyfobia sai kyytiä Goodwillissä

Goodwill Karhula ehti tulla hyvin tutuksi Janne Kaasalaiselle, 47, lähes kahden ja puolen vuoden valmennusjaksolla, jota hän kuvailee opettavaiseksi, ja jonka aikana kassatyöskentelyfobia katosi.


‒Olin Goodwillista kuullut, mutta ei ollut mitään tuntumaa tästä, eikä mitään aavistusta, kuinka kauan täällä olen. Kävi sitten niin, että olin melkein kaksi ja puoli vuotta. Kuntouttavana tulin taloon ja pois lähdin ihan täyspalkallisena. Voin sanoa oikeastaan, että aika opettavainen oli se kaksi ja puoli vuotta.

Janne Kaasalainen aloitti Goodwill-jaksonsa huhtikuussa 2021 kuntouttavassa työtoiminnassa, josta hän siirtyi työkokeiluun. Seuraava steppi oli palkkatukityö. Palkkatukioikeuden päätyttyä keväällä 2023 Jannelta kysyttiin, haluaisiko hän olla vielä kesän töissä myymälässä. Ja hän halusi. Jakso tuli päätökseensä heinäkuun 2023 lopussa.

‒Oikeastaan harmitti, että soppari loppui. Kyllä mä täällä voisin työskennellä jatkossakin.

Viihde veti puoleensa

Sotek oli kotkalaiselle Jannelle entuudestaan tuttu reilun kymmenen vuoden takaa. Hän oli noin vuoden mittaisella valmennusjaksolla Sotekin Nelosen toimipisteessä vuosina 2011‒2012.

‒Menin keväällä 2021 haastatteluun Goodwill Karhulaan. Kun kysyttiin, että olisiko kiinnostusta tulla tänne, niin sanoin, että kyllä. Tuotannon puolelta sain oikeastaan jopa valita, mihin osastolle halusin mennä. Ja sitten kun kerroin, että olen kiinnostunut musiikista, elokuvista ja kulttuurista muutenkin, niin sittenhän päädyin aika loogisesti viihdeosastolle. Siinä olin koko sen kaksi ja puoli vuotta.

Lue koko juttu TÄÄLLÄ (avautuu uuteen välilehteen).

Henkilötarinat-sivulta (avautuu uuteen välilehteen) löydät Jannen tarinan lisäksi muitakin henkilötarinoita ja sivu täydentyy uusilla tarinoilla aina aika ajoin.
 

 


 

KYMENLAAKSO

Tässä muutama mielenkiintoinen vaikuttavuusluku Sotekin Kymenlaakson toiminnasta vuodelta 2023:

 

 

 

Suurin osa kuntouttavan työtoi­minnan asiakkaistamme kokee palvelumme parantavan mielia­laa ja jaksamista sekä edistävän omaa tilannetta. Kuntouttava työtoiminta on hyvä vaihtoehto, kun ei ole täysin työkykyinen – saa rutiinia arkeen, yhteisön, tekemistä, ja aikaa jää myös palautumiseen.

 


 


Tiesitkö muuten, että meillä voit suorittaa ammattitutkinnot kaupan ja kiinteistöpalvelun aloilta käytännönläheisesti työelämässä oppien?
 

 


 

Työelämäpalvelut

Työelämäpalveluidemme kautta saat työkokemusta, valmennusta ja parempaa elämänlaatua. Tarjoamme kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeilua, palkkatukityötä ja työssäoppimispaikkoja. Palvelumme ovat asiakkaille maksuttomia.

 

Klikkaa alla olevaa kuvaa, niin se avautuu suuremmaksi uuteen välilehteen ja pääset tutustumaan tarkemmin, minkälaisia työtehtäviä meillä pääsee tekemään.

 

 

Voit hakeutua palveluihimme TÄMÄN lomakkeen kautta (avautuu uuteen välilehteen). Otamme sinuun yhteyttä, kun olet täyttänyt ja lähettänyt lomakkeen. Voit myös soittaa asiakaskoordinaattorillemme: 044 777 0350 / Mira

 


 

Palvelumme vammaisille ja osatyökykyisille

Tarjoamme erilaisia palveluja vammaisille ja osatyökykyisille ihmisille. Alta pääset tutustumaan tarkemmin niihin. Palvelumme ovat asiakkaille maksuttomia.

 

Päivätoiminta

Järjestämme Sunilan toimipisteessämme vaikeavammaisille aikuisille heidän kykyjensä ja taitojensa mukaista mielekästä päivätoimintaa. Toiminnassa tuetaan asiakkaan vuorovaikutustaitoja ja harjoitetaan erilaisia arkielämän taitoja.

 

Päivätoiminnan oma sivu: sotek.fi/paivatoiminta (avautuu uuteen välilehteen)

 

Työtoiminta

Virkisty ja pysy vireessä toimintakykyä ylläpitävän, kuntouttavan ja yksilöllisen työtoiminnan avulla. Tarjoamme erilaisia työtoimintamahdollisuuksia omatoimisille vammaisille ja osatyökykyisille henkilöille. Työtoimintatehtävät suunnitellaan taitojesi ja toiveidesi mukaisesti.

 

Tällaisia työtehtäviä pääset meillä tekemään:

 

Työtoiminnan oma sivu: sotek.fi/tyotoiminta (avautuu uuteen välilehteen)

 

Työhönvalmennus
Työhönvalmennus on osatyökykyisille ja kehitysvammaisille henkilöille tarkoitettu palvelu, jonka kautta he sijoittuvat tavallisille työpaikoille tekemään vahvuuksilleen ja kyvyilleen sopivia työtehtäviä työhönvalmentajan tukemana.

 

Työnantaja, huom! Työhönvalmennus on erin­omainen tapa löytää uusi työntekijä, tehdä positiivi­nen yhteiskunnallinen teko ja lisätä työyhteisösi moni­muotoisuutta. Työnteki­jällä on koko työsuhteen ajan työhönvalmentajan tuki.

 

Työhönvalmennuksen oma sivu: sotek.fi/tyohonvalmennus (avautuu uuteen välilehteen)

 

Lue lisää yllä olevien linkkien takaa. Voit myös soittaa työhönvalmentajallemme: 044 777 0446 / Elina

 


 

 


 

ITÄ-UUSIMAA

Työelämäpalvelut

Työelämäpalveluidemme kautta saat työkokemusta, valmennusta ja parempaa elämänlaatua. Tarjoamme kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeilua, palkkatukityötä ja työssäoppimispaikkoja. Palvelumme ovat asiakkaille maksuttomia.

 

Klikkaa alla olevaa kuvaa ja pääset tutustumaan tarkemmin, minkälaisia työtehtäviä meillä pääsee tekemään (avautuu uuteen välilehteen).

 

 

Voit hakeutua palveluihimme TÄMÄN lomakkeen kautta (avautuu uuteen välilehteen). Otamme sinuun yhteyttä, kun olet täyttänyt ja lähettänyt lomakkeen. Voit myös soittaa yksilö- ja ryhmävalmentajillemme: 044 777 0500 / Katja ja 044 777 0468 / Marianna

 


 

 


 

Palvelumme vammaisille ja osatyökykyisille

Tarjoamme erilaisia palveluja vammaisille ja osatyökykyisille ihmisille. Alta pääset tutustumaan tarkemmin niihin. Palvelumme ovat asiakkaille maksuttomia.

 

Työtoiminta

Tarjoamme erilaisia työtoimintamahdollisuuksia omatoimisille vammai­sille ja osatyökykyisille henkilöille. Työtoimintatehtävät suunnitellaan taitojesi ja toiveidesi mukaisesti.

 

Tällaisia työtehtäviä pääset meillä tekemään:

 

Työtoiminnan oma sivu: sotek.fi/tyotoiminta (avautuu uuteen välilehteen)

 

Työhönvalmennus

Työhönvalmennus on osatyökykyisille ja kehitysvammaisille henkilöille tarkoitettu palvelu, jonka kautta he sijoittuvat tavallisille työpaikoille tekemään vahvuuksil­leen ja kyvyilleen sopivia työtehtäviä työhönvalmentajan tukemana.

 

Työnantaja, huom! Työhönvalmennus on erin­omainen tapa löytää uusi työntekijä, tehdä positiivi­nen yhteiskunnallinen teko ja lisätä työyhteisösi moni­muotoisuutta. Työnteki­jällä on koko työsuhteen ajan työhönvalmentajan tuki.

 

Työhönvalmennuksen oma sivu: sotek.fi/tyohonvalmennus (avautuu uuteen välilehteen)

 

Lue lisää yllä olevien linkkien takaa. Voit myös soittaa työhönvalmentajallemme: 044 777 0476 / Katja

 


 


Tässä muutaman palveluissamme olleen asiakkaamme kommentti:

”Olen saanut kaiken avun minkä olen pyytänyt ja enemmänkin.”
”Säännöllinen toiminta pitää mielen virkeänä.”

 

 


 

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ensimmäisten joukossa tuoreimmat uutiset Sotekilta: TILAA TÄSTÄ (avautuu uuteen välilehteen)